Suomen Harmonikkaliitto  

Etusivu

Valtuusto

Liittovaltuusto käyttää päätäntävaltaa liiton asioissa liittokokousten välisenä aikana. Ei kuitenkaan asioissa, jotka sääntöjen mukaan kuuluvat liittokokoukselle tai joista liittokokous on tehnyt päätöksen tai jotka ovat liittokokouksessa vireillä sääntöjen mukaan.


Liittovaltuustoon kuuluu 12 varsinaista jäsentä. Kullakin varsinaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Liittovaltuusto kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Kevätkokous pidetään maalis-toukokuussa ja syyskokous syys-marraskuussa, lukuun ottamatta sitä vuotta, jolloin varsinainen liittokokous pidetään; syyskokoukselle kuuluvat asiat käsitellään tällöin liittokokouksessa.

 

Liittovaltuuston kevätkokouksen tehtävänä on:


- käsitellä hallituksen kertomus liiton toiminnasta edelliseltä kalenterivuodelta,

- käsitellä hallituksen kertomus liiton tileistä edellisen kalenterivuoden ajalta,

- päättää tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille,

- päättää ylijäämän käytöstä tai alijäämän kattamisesta ja

- päättää muista esityslistassa mainituista sekä hallituksen kokoukselle esittämistä asioista.


Liittovaltuuston syyskokouksen tehtävänä on:


- käsitellä hallituksen selostus liiton toiminnasta edellisen vuosipuoliskon aikana

- hyväksyä liiton toimintasuunnitelma seuraavaksi kalenterivuodeksi

- vahvistaa liiton tulo- ja menoarvio seuraavaa tilivuotta varten,

- määrätä liitolle suoritettavien jäsenmaksujen suuruus seuraavaa tilivuotta varten ja

- päättää muista esityslistassa mainituista sekä hallituksen kokoukselle esittämistä asioista.

Liittovaltuusto 2010–2013  (suluissa varsinaisen jäsenen henkilökohtainen varajäsen)

Alakörkkö Tarja, Rovaniemi     (Kalliola Teuvo, Pudasjärvi)

Arvila Harri, Ikaalinen     (Sippola Sirpa, Ikaalinen)

Juntikka Paavo, Vantaa     (Saarinen Kalervo, Nokia)

Korja Pekka, Kuopio (vpj.)    (Kuivalainen Pertti, Kuopio)

Laakso Pekka, Salo     (Virtanen Tuomas, Salo)

Laiho Taina, Turku     (Santala Marja-Liisa, Uusikaupunki)

Lindfors Kirsi, Loppi     (Mellin Antero, Mäntsälä)

Määttä Eero, Kajaani (pj.)     (Piirainen Teuvo, Sotkamo)

Rahkola Matti, Kalajoki     (Tarna Hannu, Ikaalinen)

Rosenqvist Jari, Mäntsälä    (Räsänen Marko, Mäntsälä)

Soittila Seppo, Hauho     (Aalto Kauko, Säkylä)

Vilamaa-Partanen Anu, Kuusankoski     (Karlsson Tea, Kuusankoski)

 

 

Suomen Harmonikkaliitto ry. Hanuritalo, Kyrösselänkatu 3 39500 IKAALINEN
puh. 03-4400222 fax 03-4589071