Ansiomerkit

Liiton hallitus myöntää jäsenkerhojen ja yksittäisten jäsenten esityksestä Suomen Harmonikkaliiton ansiomerkkejä seuraavin perustein:

Kultainen ansiomerkki

Pitkäaikainen toiminta valtakunnallisesti tai Harmonikkaliiton hyväksi tehty merkittävä työ. Merkki on numeroitu.

Hopeinen ansiomerkki

Merkittävä työ harmonikkamusiikin hyväksi ja vähintään 20 vuoden toiminta esim. harmonikkakerhon piirissä tai muussa paikallisessa musiikkitoiminnassa.

Pronssinen ansiomerkki

Merkittävä työ harmonikkamusiikin hyväksi ja vähintään 10 vuoden toiminta esim. harmonikkakerhon piirissä tai muussa paikallisessa musiikkitoiminnassa.

Ansiomerkit ovat kultaseppä A. Rantasen Leo Rantasen suunnittelemat ja niihin liittyy kehystettävä seinätaulu. Ansiomerkkien lisäksi liiton huomionosoituksia ovat kunniajäseneksi kutsuminen ja kunniakirjan myöntäminen.

Hakijan on sitouduttava maksamaan kulut, jotka ovat kultaisesta ansiomerkistä 120 euroa, hopeisesta ansiomerkistä 60 euroa ja pronssisesta ansiomerkistä 40 euroa. Jos ansiomerkin saaja ei ole Harmonikkaliiton jäsen, merkin hinta on 35 euroa enemmän. Kultainen ansiomerkki 155 euroa, hopeinen ansiomerkki 95 euroa ja pronssinen ansiomerkki 75 euroa. Ansiomerkkiä ei voi hakea itselleen.

Harmonikkaliiton edustajan osallistuminen luovutustilaisuuteen on hyvä sopia ajoissa erikseen. Jos ansiomerkki toivotaan luovutettavan tiettynä päivänä, on esitys syytä lähettää liitolle viimeistään kuukautta ennen suunniteltua luovutuspäivää.

Hae ansiomerkkiä

Ansiomerkkihakemus (PDF)

Aktiiviharrastajan sekä Nuoren harmonikkatoimijan -tunnustuspalkinnot

Tunnustuspalkinnon muoto on kunniakirja, jota haetaan Harmonikkaliitolta ja jonka kustannuksista vastaa hakija. Hakija voi olla yksityishenkilö tai yhdistys tai vastaava. Tunnustus myönnetään henkilölle, joka on edistänyt harmonikkaharrastusta ja harmonikkakulttuuria aktiivisella ja esimerkillisellä toiminnallaan.

Aktiiviharrastajan tunnustuspalkinnon saajan tulee täyttää yksi seuraavista kriteereistä:
– Hän on harrastanut harmonikansoittoa pitkäjänteisesti
– Hän on aktiivisesti edistänyt harmonikan harrastamista omassa yhteisössään
– Hän on toiminut yhteisöllisyyden rakentajana (esim. talkoolainen, joka ei soita harmonikkaa)
– Hän on innostanut uusia harrastajia toiminnallaan
– Hän on aloittanut harrastuksen myöhemmällä iällä ja osoittanut erityistä aktiivisuutta.
Tunnustuksella ei ole ikärajaa ja se voidaan myöntää sekä jäsenille että jäsenyydestä unelmoiville.

Nuori harmonikkatoimija -tunnustuksen saajan tulee olla alle 30-vuotias ja täyttää vähintään yksi seuraavista kriteereistä:
– Hän on aktiivinen harmonikan harrastaja
– Hän osallistuu tapahtumiin tai yhteissoittoon
– Hän toimii innostavana esimerkkinä muille nuorille
– Hän edistää harmonikan harrastustoimintaa tai -henkeä.

Hakemuslomake löytyy täältä

Tule mukaan toimintaan!