Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan semifinaali

27.03.2021

Ikaalinen

Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan semifinaalien toinen kierros järjestetään Ikaalisissa kansallisen harmonikkapäivän yhteydessä 27.3.2021 (Oma Tupa, Teinintie 4-6, Ikaalinen).
Alkuperäisen aikataulun mukaan semifinaalit oli tarkoitus järjestää perinteisellä Harmonikkaristeilyllä tulevan tammikuun lopulla, mutta vallitsevan koronapandemian vuoksi risteily siirtyi tammikuuhun 2022. Viime toukokuussa Ikaalisissa järjestettiin koronan vuoksi kesään 2021 siirtyneiden Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan kilpailujen semifinaalien ensimmäinen kierros. Tuolloin valittiin kolme kilpailijaa kumpaankin sarjaan.Nyt on tarkoitus valita kolme jälkimmäistä finalistia. Osallistumisaikaa on jatkettu tammikuun 2021 loppuun saakka. Kahden kappaleen osallistumisvideon voi lähettää Sata-Häme Soi -toimiston sähköpostiosoitteeseen toimisto@satahamesoi.fi. Videoiden perusteella kilpailijat saavat helmikuun aikana kutsun Ikaalisten Omalla tuvalla järjestettäviin semifinaaleihin.

Kaikissa mahdollisissa tiedusteluissa teitä palvelee Sata-Häme Soin toimisto ja toiminnanjohtaja Antti Sorri yllä olevan sähköpostin ja toimiston numeron 043 217 0801 kautta.

Kerro tapahtumasta muillekin

Tule mukaan toimintaan!