Sata-Häme Soi kahdessa osassa

4.6.2021

Kisat heinäkuussa – Etkot elokuussa

Sata-Häme Soi järjestetään poikkeuksellisena kesänä 2021 kahdessa osassa. Festivaalin perinteisenä ajankohtana kisataan Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan suora TV-finaali 3. heinäkuuta sekä Harmonikansoiton Suomen Pelimannimestaruuskilpailut  1. heinäkuuta. Elokuun puolivälissä 13.–15.8. vietetään ensi vuonna 50 vuotta täyttävän Sata-Häme Soin Etkot Festivaalipuistossa, Omalla Tuvalla ja Ikaalisten kirkossa.

Koronasta johtuvien viranomaismääräysten vuoksi kilpailujen ympärille rakentuvan festivaalin järjestäminen heinäkuussa kävi mahdottomaksi. Kahden vuoden tauon jälkeen polte järjestää ohjelmaa ja mahdollistaa tapaamiset festivaalin ystävien kesken oli kuitenkin kova. Niinpä päädyttiin järjestämään lähtölaukaus ensi vuonna 50. juhlavuottaan viettävälle Sata-Häme Soille.

Lipunmyynti heinäkuun kilpailuihin on avattu. Lippuja myydään rajoitettu määrä, jota lisätään mahdollisuuksien mukaan viranomaismääräysten selkiydyttyä juhannuksen alla. Mikäli rajoituksia tiukennetaan, lunastetaan ennakkoon ostetut liput. Lipun voi myös siirtää ensi vuodelle. Viime vuonna Kultaiseen ja Hopeiseen Harmonikkaan ostetut liput ovat voimassa tänä vuonna.

Elokuun Sata-Häme Soi -juhlien konsertit tulevat myyntiin sitä mukaa kuin ohjelma varmistuu.

Liput Harmonikansoiton Suomen Pelimannimestaruuskilpailuihin täältä

Liput Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan 2021 finaaliin täältä

Kerro uutisesta muillekin

Tule mukaan toimintaan!